
ESITTELY
Olen Marjo Raiski, koulutukseltani oikeustieteen kandidaatti (OTK), varatuomari (VT) sekä ammatillinen opettaja. Lisäksi minulla on laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinto (LKV).
Kaikki koulutukseni olen hankkinut Suomessa, jossa toimin vuosia juristina, ammattikorkeakoulussa oikeustiedon ja yrittäjyyden opettajana ja myös kiinteistönvälittäjänä.
Espanjassa olen asunut ja tehnyt töitä vuodesta 2006 lähtien, joten vuonna 2026 juhlin 20-vuotistaivalta etelän auringon alla.
Espanjan vuosieni aikana olen aktiivisesti opiskellut Espanjan lainsäädäntöä, joten vaikka minulta puuttuu espanjalainen tutkinto, se ei tarkoita, ettenkö korkeatasoisen suomalaisen koulutuksen ansiosta olisi pätevä henkilö asioita myös Espanjassa hoitamaan.
Ehdottomiin vahvuuksiini kuuluu, että tunnen hyvin sekä Suomen että Espanjan lainsäädännön ja käytännöt, koska monen suomalaisen asiat todellakin vaativat molempien maiden lainsäädännön tuntemista.